Lapseni Max on menossa yläasteelle ja hän kysyi omasta yläasteajastani, ja kerroin siitä hänelle. Kuinka helposti sitä vuosien saatossa "unohtaa" kaikki epämiellyttävät ja inhottavat asiat. Sitä vain porskuttaa eteenpäin, ja sipuliin tulee lisää kuoria. Minun henkinen sipulini on toki jo kevyempi kuin ennen, mutta silti...
Minun tarinani :
Olin koulukiusattu. Niinkuin moni meistä. Minun kiusaamiseni ei ollut fyysistä, mutta luokallani oli niitäkin joita kiusattiin esim. heittämällä harpilla selkään. Nytkin kirjoittaessani tätä, minua puistattaa melkein koko se aika, jonka vietin Rudolf Steiner- koulussa. Miten ilkeitä ja brutaaleja ihmiset voivatkaan olla. Ja kukaan ei puuttunut siihen. Jopa oma luokanopettajanikin harrasti kiusaamista muutamien oppilaiden kohdalla. Oli tavallista( jos joku ei seurannut tunnilla ), ottaa taulusieni, kastella se märäksi ja heittää se tietyn oppilaan päälle muiden nauraessa. Ja tämän teki se "oma" luokanopettaja, miespuolinen "tukipilari". Hah, yök sanon minä. En kaipaa sanottavammin tämän opettajan läsnäoloa elämässäni.
Minun kiusaamiseni alkoi "vasta" neljännellä tai viidennellä luokalla. Jälkikäteen olen miettinyt syitä, joita olivat varmaankin perheeni " varattomuus ostaa viimeisimpiä muotivaatteita tms.", änkyttämiseni ja silmälasit. Tuttua kauraa monille. Luokallani oli useita keskimääräistä parempiosaisia tyttöjä ja poikia, ja se kyllä näkyi ja tuntui.
Tapasin n. 15 -vuotta sitten erään ihmisen joka oli ollut alaluokilla paras ystäväni, mutta hänestä tuli pahin kiusaajani myöhemmin. Olimme yhtäaikaa baarissa, ja parin neuvoa-antavan jälkeen menin tervehtimään häntä ja kysyin miksi hän kiusasi minua. Vastaus oli seuraavanlainen:
" Eikös joka luokalla ole joku jota kiusataan, tällä kertaa se olit sinä".
Menin sanattomaksi silloin ja menen nytkin.
No jokatapauksessa ilkeily, nauraminen ja näkymättömyys oli seuranani kahdeksanteen luokkaan saakka. Eipä ihme, että koulumenestys ei ollut kaksista. Kotona oli hankalaa, ja koulussa samoin. En muista milloin oli hauska mennä kouluun. Onneksi paras ystäväni oli samalla luokalla, ja häntäkin kiusattiin joten saimme tukea toisiltamme. Erityisen hyvin on mieleeni jäänyt erään esitelmän pito. Pidin esitelmän ilveksestä ( Lynx lynx ). Esitelmästä ei tullut oikein mitään. Minua jännitti, änkytin pahemmin kuin koskaan ja kaikki vain nauroivat. Opettajakin luultavasti. En muista sitä, mutta se oli yksi pahimmista kokemuksistani siihen asti.Voitte arvata, että esitelmien pito jäi useiksi vuosiksi...
Luokkani oli jollakin tavoin epäonnistunut. Maailmankaikkeus oli kasannut samanlaisia kusipäitä ( suoraan sanottuna) moninkertaisesti luokalleni. Kiusaamista oli, ja todellista sadismia joillekin. Edellä mainittu harpilla selkään heittäminen ei ole keksittyä. Yhtä tyttöä heiteltiin harpilla selkään useammankin kerran. Hän ei syystä tai toisesta kertonut asiasta vanhemmilleen, ja muistan soittaneeni heille asiasta. He kielsivät kaiken, ja käskivät minun olla puuttumatta asiaan. En siis voinut auttaa, mikä harmitti jälkeenpäin valtavasti.
Päätin vaihtaa koulua kahdeksannen jälkeen. Minut hyväksyttiin keväällä II-Normaalikouluun, joka sijaitsi silloin Huopalahdessa, ja tarkoitus oli aloittaa syksyllä yhdeksännellä luokalla uudessa koulussa.
Olin onnellinen koulunvaihdoksesta ja odotin innolla syksyä. Mutta kesällä tapahtui jotakin, joka muutti TAAS kaiken.
Pihallamme tapahtui pahoinpitely. Naapurin mies hakattiin henkihieveriin muutaman markan takia, joita eräät tytöt olivat pyytäneet, ja saatuaan kieltävän vastauksen he hakivat erään toisen henkilön hakkaamaan tämän miehen kostoksi. No, me kaikki naapuruston lapset olimme syystä tai toisesta paikalla. Myös minä. Täysin lamaantuneena pystyin vain tuijottamaan tuota kauheaa tapahtumaa. Poliisit tulivat paikalle, ja minä vanhimpana henkilönä jouduin kuulusteluihin, ja olisin joutunut todistamaankin oikeuteen, mutta sen sain onneksi peruttua psykologin lausunnon avulla.
Asia selvisi, ja toinen tytöistä vaihtoi paikkakuntaa vanhempiensa pakottamana. Kuulin kuitenkin pian tapauksen jälkeen, että minulle on annettu " tappouhkaus" siksi, että olen mennyt kantelemaan pahoinpitelystä. Kuljin koko kesän silmät selässäni ja pelkäsin että hakkaajat tulevat minun kimppuuni. Näin ei onneksi ollut, ja sain olla rauhassa. Mitään kriisiterapiaa tai muuta ei ollut saatavilla, oma perheenikin oli niin hajalla ettei apua tullut mistään. Sain selvitä siitäkin yksin. Selvisin.
Ei se siihen loppunut. Aloittaessani syksyllä uudella luokalla, ihmettelin miksi jotkut uudet luokkatoverini ovat minua kohtaan penseitä ja välinpitämättömiä. Syy selvisi pian. Ja se liittyi kesäiseen tapahtumaan. Toinen tytöistä ( se joka muutti pois) oli ollut tällä luokalla alusta saakka ja minä tulin hänen tilalleen. Useat luokkatoverini kokivat minut syylliseksi siihen, että tämä toinen oli joutunut lähtemään pois heidän luokaltaan.
Jouduin kohtaamaan tämän ikävän tapahtuman miltei joka päivä, ja koulunvaihto ei ollutkaan mikään helpotus. No on myönnettävä, että oli minulla kuitenkin tosi paljon mukavampaa heidän kanssaan kuin aikaisemman luokkani kanssa :) Ja sain osallistua koulun musikaaliin Chess, joka oli unelmieni täyttymys. Wow, sitä muistelen edelleen lämmöllä!
Ensimmäinen kerta jolloin sain aloittaa puhtaalta pöydältä, oli lukion ensimmäinen luokka Etu Töölön - lukiossa. Tosin sekin kouluvuosi meni päin helvettiä, koska isäni oli kuollut kesällä.Sen vuoden jälkeen pakeninkin maatalouskouluun, jossa viihdyin hyvin <3 <3
Huh, tuon kaiken kerroin ( no joo en ihan kaikkea) Maxille eilen. Sanoin hänelle ties kuinka monetta kertaa, että " äitikin on ihminen ja minullekin on tapahtunut vaikka mitä". Mutta tärkeintä on se, ettei koskaan arvostele muita heidän ulkoasunsa tai vikojensa kautta. Ihmisyys ratkaisee.
Olen antanut anteeksi kiusaajilleni. Unohda en, mutta anteeksi annan. Turha kantaa mukanani menneisyyden painolastia, se on jo hapertunut kauan sitten seiteiksi ikkunoihini. Olen vapaa <3 <3
Hienon hienoa perjantaita kaikille,
toivottaa Katri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti