Minä änkytän. Olen änkyttänyt niin kauan kuin muistan.
Minulla ei ole änkyttäjälle tyypillistä tavujen toistoa, mutta muuten olen kai aika " normaali" änkyttäjä.. Kirjainten juuttumista suussa, ns. pakkoliikkeitä pään alueella ja vokaalien kanssa on ongelmia. Minun änkyttämiseni on oma persoonallinen tapani puhua ja kommunikoida. Sopiiko se kaikille kanssaihmisilleni? Ei sovi :) Kuinka monta kertaa olen painanut pääni alas ja ollut altavastaajana kun joku " ihana" ihminen matkii puhettani tai luulee minua tyhmäksi. Mutta nyt kaikki on muuttunut ja...
Olen nyt 41-vuotias ja koen olevani elämässäni tuntemattoman oven kynnyksellä ,astumaan tuosta ovesta sisälle.
Puhe, mitä se on? Tai oikeastaan mitä se merkitsee minulle?
Kaipa sitä, että saan purkaa tunteitani ja toisaalta asioita hoidettua. Yksinkertaista vai mitä? No ei aina. Muistelen nyt vakavana ( tai miettiväisenä )aikoja jolloin oli jo iso asia mennä ostamaan esimerkiksi hampurilainen joko mäkkäristä tai rollssista. Ei se ollut yksinkertaista, ei sinne päinkään. Vaikka minun olisi tehnyt mieli ostaa vaikka Clubburger, en aina kyennyt sanomaan haluamani hampurilaisen nimeä. Monesti ostin ihan jotain muuta. Ja tätä tapahtui vaikka kuinka monta kertaa.. Eikä vain hampurilaisten kohdalla... Apua, miten saatoinkaan olla niin "ankea" tai "pelkuri"? Että en edes pystynyt ostamaan yhtä purilaista. No juuri niin. Olinkin peloissani. Mitä tuo tuntematon kassan toisella puolella sanoisi? Vai sanoisiko mitään? Ehkä hän katsoisi minua vaan kummallinen ilme kasvoillaan. Pystyin kuvittelemaan niin monien ihmisten ajatukset ja tuntemukset sen jälkeen kun olin änkyttänyt heidän edessään. Tai niinhän minä luulin.
Enhän minä mitään toisten ajatuksia tiedä, jollen kysy. Enkä koskaan ole kysynyt. Sen sijaan olen luimistellut, ollut pahalla mielellä ja syyttänyt itseäni sellaisesta mitä ei olisi tarvinnut.
Enkä ole myöskään koskaan suuttunut kenellekään, joka on ihan julkisesti paljastanut typeryytensä
ja joko matkinut minua tai jotain muuta yhtä tylsää. Yleensä matkimisen jälkeen yksilö sanoo ( sen jälkeen kun nykyisin ojennan häntä ja kerron että olen änkyttäjä ), että:
- Mä luulin, että sä teet ton tahalteen.
- Ai minkä?
- No ton puhejutun.
- Aijaa. No en tehnyt..., mä tosiaan olen änkyttäjä.
ÄRSYTTÄVÄÄ! Siis mitä helv...! Painu nyt jonnekin opettelemaan käytöstapoja, ja muiden ihmisten kunnioitusta. Kuinka sä kehtaat sanoa mulle noin!!!!! Ja vielä muutama kirosana päälle :)
Noin olisin halunnut sanoa jokaisella kerralla aikuisille ihmisille, joita olen kohdannut elämässäni ja jotka ovat näyttäneet minulle oman keskenkasvuisuutensa.
Olenko antanut paineen tulla ulos edellä mainittujen huutomerkkien kera? Noup! On jäänyt sanomatta ja senhän olen tuntenut sitten kehossani ja mielessäni. En tosin ole tunnistanut sitä aikaisemmin kuin nyt, ja se ehkä olisikaan ollut edes järkevää, mutta kuitenkin :)
Ja näitä vastaavia tilanteita on ollut satoja, varmaan tuhansia. Ja puhelinkeskustelut vielä siihen päälle. Apua, kuinka paljon energiaa onkin mennyt hukkaan...
Miksi käyn tätä läpi nyt? Siksi, että olen osallisena eräässä ohjelmassa joka tulee televisiosta ulos syyskuussa. Siinä minua on haastateltu kameralle erilaisissa tilanteissa ja paikoissa. Jännää!
Tapahtui pari päivää sitten..
Riitelimme läheiseni kanssa, jep olikin sitten aika raivokasta sananselitystä puolin ja toisin.
Vastapuoleni vastusti mielipidettäni ja sanoi, että " enhän minäkään koskaan sano sinulle sinun puheviastasi, vaikka se välillä herättääkin huomioni".
Jep, ja se olikin sitten siinä!
Hypersuperhirveänkamala änkyttäjän huonon itsetunnon PEIKKO tuli näkyväksi. Sain raivarin, huusin ja kirosin tuon edellä mainitun litanian. Ja se oli niin rumaa, ja kauheata vihaa joka tuli sillähetkellä ulos suustani. Eikä se edes koskettanut tätä läheistäni, vaan se oli jotain kaukaa kaukaa kumpuavaa tunnetta joka sai nyt " tunnemuodon".
Ja arvatkaa mitä!
Huusin. Itkin. Itkimme yhdessä. Teimme sovinnon. Rauha laskeutui sieluuni ja sydämeeni.
PuheVikaPeikko sai lähteä ulos tästä talosta. Paiskasimme kättä, halasimme ja hyvästelimme.
Kiitin Peikkoa siitä, että hän opetti minulle paljon omasta itsestäni.
Mutta enää en itkenyt. En ole pahoillani siitä että heitin Peikon mäkeen. Arrivederci tai moido!
Pu-pu puhevika tai ei. Tässä mä oon enkä lähde kulumallakaan!!!!
Katri
